Harmaahaikara on hyvin suuri ja voimakasrakenteinen, pitkäkaulainen lintu. Se pitää usein sekä lennossa että maassa kaulaansa mutkalla. Päältä harmaahaikara on tummanharmaa ja alta vaalea, ja nokka on pitkä ja tikarimainen. Vanhoilla linnuilla mustat kulmakarvat kaartuvat takatöyhdöksi.
Ravintona ovat kalat ja sammakkoeläimet. Harmaahaikara väijyy saalista rantavedessä seisten lähes liikkumattomana.
Laji suosii rauhallisia ja tiheitä metsiköitä lähellä järviä, matalia merenlahtia ja kosteikkoja, ja pesii yksittäin tai usean kymmenen parin yhdyskunnissa. Suomessa harmaahaikaraa tavataan harvalukuisena Etelä- ja Keski-Suomessa, ja täällä laji pesii levinneisyytensä pohjoisrajalla. Levinneisyys ulottuu läpi Euraasian lauhkean vyöhykkeen, mutta myös Afrikkaan aina Etelä-Afrikkaa myöten.
Osittaismuuttaja: osa yrittää jopa talvehtia pohjolassa, mutta osa muuttaa Länsi-Eurooppaan ja Afrikkaan talveksi. Suurin osa Suomen harmaahaikaroista talvehtii Euroopassa, rengastusten perusteella pääosin Länsi- ja Keski-Euroopassa, joskin muutama rengaslöytö tunnetaan Marokosta ja Malista asti.
Suomessa harmaahaikara on melko uusi tulokas, ja ensipesinnät tavattiin 1920-luvulla. Sittemmin laji on runsastunut huomattavasti ja pesii jo Perämerellä, joskin kanta painottuu edelleen lounaaseen.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.