Hömötiainen on talitiaista pienempi, melko isopäiseltä ja paksuniskaiselta näyttävä pikkulintu. Yleisväriltään se on vaaleanharmaa, ja selkä on vatsapuolta tummempi. Hömötiaisella on valkoinen poski, musta päälaki ja musta kurkkulappu.
Hömötiainen syö erilaisia selkärangattomia, kuten hyönteisiä ja hämähäkkejä. Syksyllä hömötiaiset tekevät satoja ruokakätköjä puiden rungoilla ja oksilla kasvaviin naavoihin, luppoihin ja päällysjäkäliin, joiden turvin ne selviävät talven ankarimmista ajoista. Kevättalvella selkärangattomien eläinten määrä on suurin oksilla, joissa on eniten jäkälää, joten niistä on hyvä ruokailla. Talvella riittävä ravinnonsaanti on pullonkaula selviytymiselle, sillä hömötiainen tarvitsee ravintoa yli oman painonsa verran vuorokaudessa. Ajoittain se vierailee myös lintulaudoilla.
Hömötiainen on metsälaji ja pesii kaikenlaisissa havu- ja sekametsissä. Se suosii luonnontilaisen kaltaisia, vanhoja ja varttuneita metsiä ja kaivertaa itse pesäkolonsa lahoon lehtipuupökkelöön — uuden kolon joka kevät. Talvella metsäalueen laadulla on suuri merkitys: parhaat piilopaikat hömötiaisen keräämille talvivarastoille löytyvät vanhempien puiden rungoilla runsaina kasvavista jäkälätupsuista. Paikkalintu, jonka nuoret yksilöt muuttavat lyhyitä matkoja.
Havaintomäärät ovat vähentyneet merkittävästi. 2000-luvun alkuun saakka selkeää suuntausta ei havaittu, vaikka vuosien väliset vaihtelut olivat huomattavia, mutta pahin romahdus on nähty 2010-luvulta alkaen. Kehitys tukee pesimälinnuston linjalaskentojen tuloksia, joiden mukaan eteläisen Suomen kanta on taantunut yli 50 prosenttia parin edellisen vuosikymmenen aikana. Hömötiainen on vähentynyt myös ruokintapaikkaseurannan mukaan.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.