Laulujoutsen on hyvin suuri valkoinen vesilintu, jolla on pitkä kaula ja pieni pää. Aikuisella linnulla on laajalti keltainen nokka, jonka kärki on musta. Kyhmyjoutsenesta poiketen nokan tyvellä ei ole mustaa kyhmyä. Uidessa kaula pidetään tavallisesti suorana ja siivet lepäävät litteinä selän päällä. Nuori lintu on vaaleanharmaa ja sen nokka on pääosin harmaanpunertava.
Ravintona ovat vesikasvit sekä niiden juuret, versot ja muut kasvinosat. Muuttoaikoina ja talvella laulujoutsen ruokailee myös pelloilla syöden viljaa sekä keväistä orasta. Ravintoa hankitaan matalasta vedestä kurottamalla ja puolisukeltamalla. Pesä rakennetaan veden äärelle suojaisaan paikkaan, usein saarekkeelle tai rantakasvillisuuden suojaan.
Laulujoutsen pesii monenlaisilla rehevillä vesialueilla: tyypillisiä pesimäympäristöjä ovat järvet, lammet, merenlahdet sekä kosteat suot. Suomessa laji pesii lähes koko maassa, mutta puuttuu pohjoisimmasta Tunturi-Lapista ja ulkosaaristosta, ja kanta on runsain Keski-Suomen ja Metsä-Lapin järvirikkailla alueilla.
Pääasiassa lyhyen matkan muuttaja. Osa kannasta talvehtii Suomessa, mutta suuri osa siirtyy talveksi etelämmäksi sulien vesien alueille — Pohjois-Euroopan pesimäkannat joutuvat siirtymään etelämmäksi vesistöjen jäätyessä.
Laulujoutsenkanta on runsastunut voimakkaasti 1950-luvulta, jolloin laji oli sukupuuton partaalla Suomessa. Levinneisyys on levittäytynyt kohti etelää, ja pesimäkanta on yli kymmenkertaistunut 1980-luvulta.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.