Merikotka on Suomen suurin petolintu. Sillä on leveät siivet, vahva nokka, suuri pää ja lyhyt pyrstö. Aikuisella linnulla on vaaleanruskea pää ja kaula sekä valkoinen pyrstö, kun taas nuoret linnut ovat vaihtelevan tummanruskeita.
Tärkeintä ravintoa ovat vesilinnut ja kalat. Merikotka syö myös kuolleita eläimiä ja voi varastaa saaliin toiselta kotkalta.
Merikotka pesii meren saaristossa ja rannikkoalueilla sekä suurien järvien ja tekoaltaiden äärellä. Se rakentaa suuren risupesän ja tarvitsee sitä varten riittävän jykeväoksaisen puun tai merimerkin. Suomessa pesimäkanta keskittyy Lounais-Suomen saaristoon ja länsirannikolle, sisämaassa Lapin suurien tekojärvien alueelle ja Kainuuseen; sisämaapesintöjä tunnetaan myös Pirkanmaalta, Hämeestä ja Pohjois-Karjalasta. Kierteleviä merikotkia tavataan koko maassa.
Osittaismuuttaja. Meren tuntumassa elävät aikuiset pysyvät yleensä reviirillään, kun taas nuoret linnut ja Lapin merikotkat siirtyvät talveksi sulien vesien äärelle. Ne merikotkat, jotka eivät pesi, liikkuvat myös muualla maassa ympäri vuoden.
1990-luvun alussa alkanut merikotkan runsastuminen on yksi suomalaisessa saaristoluonnossa tapahtuneista näkyvimmistä muutoksista. Saariston huippupetona merikotka vaikuttaa muuhun saaristolinnustoon monin tavoin: haahka on yksi sen tärkeimmistä saalislajeista, ja kasvaneen saalistuspaineen myötä haahkan sukupuolijakauma on kääntynyt naarasvoittoisesta koirasvoittoiseksi. Haahkakanta on vähentynyt erityisesti ulkosaaristossa, ja monien muiden tekijöiden ohella merikotka on vaikuttanut Itämeren haahkakannan taantumiseen.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.