Merilokki on maailman lokeista kookkaimpia. Se on vankkarakenteinen, ja sillä on iso ja voimakas nokka, jossa on punainen täplä. Selkäpuoli on mustanharmaa, ja siiven kärjissä on runsaasti valkoista. Jalat ovat vaaleanpunaiset. Siivet ovat melko lyhyet ja leveät ja kärki tylppä. Silmä on vaalea, mikä antaa linnulle häijyn ilmeen.
Merilokki pesii yleensä yksittäisinä pareina eikä tyypillisesti yhdyskunnissa. Se viihtyy avoimilla luodoilla.
Suomessa merilokkia tavataan kaikkialla merialueiden saaristossa sekä eteläisimmän Suomen, Kainuun ja Lapin suurimmilla järvenselillä. Pesimäalueet keskittyvät Länsi-Eurooppaan, Fennoskandiaan ja Pohjois-Amerikan itärannikolle, ja lisäksi merilokkeja pesii eteläisessä Grönlannissa, Islannissa ja Huippuvuorilla.
Merilokit ovat paikkalintuja tai lyhyen matkan muuttajia. Suomalaisista linnuista valtaosa talvehtii eteläisellä Itämerellä, osa yksilöistä jää talvehtimaan Suomeen. Ensimmäiset kevätmuuttajat saapuvat helmi-maaliskuun vaihteessa.
Saaristolintuseurannan mukaan pesimäkanta kasvoi 1980-luvulla, mutta on sen jälkeen ollut tasaisessa, ajoin jopa jyrkässä laskussa. Lintuasemaseurannassa havaitut määrät ovat puoliintuneet pitkällä aikavälillä: määrät kasvoivat 1980-luvulla mutta taantuivat 1990-luvulla, kääntyivät uudelleen nousuun 2000-luvun alussa ja jälleen laskuun 2010-luvulla. Suurin pudotus näkyy erityisesti talviajan havainnoissa.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.