Rytikerttunen on ruskea, talitiaisen kokoinen pikkulintu, joka muistuttaa ulkonäöltään viita-, luhta- ja ruokokerttusta. Ruokokerttuseen verrattuna sen ulkoasu on hillitympi. Rytikerttusella on luisu otsa ja melko pitkä nokka, joka on tyveltä vaaleanoranssi, ja nokasta silmään ulottuu hento vaalea juova. Yläpuoli on lämpimänruskea ja melko tasavärinen, yläperässä näkyy ruosteenruskeaa sävyä ja vatsapuoli on kellanvaalea. Pyrstö on pyöreäpäinen ja jalat tummanharmaat tai ruskeat.
Laulu on ruokokerttuseen verrattuna vaatimatonta, tasapaksua ja hidasrytmistä; karheasointisista aiheista koostuvasta jankutuksesta puuttuvat korkeat vihellykset.
Rytikerttunen rakentaa korimaisen pesänsä järviruokojen korsien varaan tavallisesti veden yläpuolelle, tiheän ruovikon suojaan. Lintu liikkuu huomaamattomasti ruovikossa ja viettää suuren osan ajastaan kasvillisuuden suojassa. Ravintona ovat pääasiassa hyönteiset ja hämähäkit.
Laji viihtyy laajoissa ja tiheissä ruovikoissa merenlahdilla sekä rehevien järvien rannoilla. Ruokokerttuseen verrattuna se suosii ruovikoiden sisäosia, kun taas ruokokerttusta tavataan useammin ruovikoiden reuna-alueilla. Suomessa rytikerttusta tavataan erityisesti etelä- ja lounaisrannikon rehevillä merenlahdilla sekä paikoin Etelä-Suomen ruovikkoisilla järvillä, ja levinneisyys ulottuu rannikkoa pitkin Perämeren pohjoisosiin asti.
Pitkän matkan muuttaja, joka talvehtii Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Rengaslöytöjen perusteella suomalaiset rytikerttuset suuntaavat talvehtimisalueilleen kiertäen Välimeren Lounais-Euroopan kautta.
Suomen pesimäkanta runsastui 1980-luvulta vuosituhannen taitteeseen, mutta on sen jälkeen vähentynyt, ja pesimäkannat ovat vähentyneet myös laajemmin Euroopassa 2000-luvun aikana.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.