Silkkiuikku on hoikkarakenteinen vesilintu, jolla on pitkä ja kapea kaula sekä pitkä, terävä nokka. Silkinvalkoinen kaula ja rinta erottuvat kauas.
Kesäpukuisella linnulla päälaki on musta ja poskia reunustavat näyttävät kastanjanruskeat ja mustat höyhenröyhelöt, ja selkäpuoli on himmeän ruskea. Talvipuvussa päälaki on tumma ja valkoinen naama ulottuu silmän yläpuolelle, ja kaula ja muu alapuoli ovat vaaleat. Nuori lintu on aikuista vaaleampi, ja sen päässä ja kaulassa on mustavalkoista pitkittäisjuovitusta. Lentävällä linnulla näkyvät suuret valkoiset siipilaikut.
Ravintona ovat kalat ja äyriäiset. Kevään soidinmenot ovat näyttäviä, ja emot kuljettavat usein uikkujen poikasia selässään.
Silkkiuikku elää järvillä, kosteikoilla ja saaristossa ja viihtyy erilaisissa makean veden ympäristöissä sekä merialueiden saaristossa. Suomessa lajia tavataan yleisenä noin Oulun ja Tornion korkeudelle asti, mutta Kuusamossa ja Etelä-Lapissa se on jo harvalukuisempi pesimälaji. Levinneisyys jatkuu Itä-Euroopasta ja Lähi-idästä leveänä vyöhykkeenä Mongoliaan ja Kiinan pohjoisosiin asti.
Muuttolintu: kevätmuutto ajoittuu huhti–toukokuulle ja syysmuutto elo–syyskuulle. Silkkiuikku talvehtii Länsi-Euroopassa ja Välimerellä. Euroopassa läntiset populaatiot ovat paikkalintuja, kun taas pohjoiset ja itäiset populaatiot muuttavat, ja tärkeitä talvehtimisalueita on muun muassa Mustanmeren ja Välimeren rannikkoseuduilla.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.