Sinisorsan juhlapukuisella koiraalla on metallinhohtoinen vihreä pää, ruskea rinta, harmaa ruumis ja keltainen nokka. Naaras on ruskeankirjava, ja oranssin nokan yläharjalla on vaihtelevasti mustaa kuviointia. Nimensä sinisorsa on saanut sinisestä siipipeilistä, jota reunustaa musta ja valkea juova molemmin puolin. Siipipeili on linnun siipisulissa, joten uidessa sitä ei useinkaan näy.
Koiraat vaihtavat kesällä höyhenpukunsa ruskeankirjavaan maastopukuun. Se onkin tarpeen, sillä linnut piilottelevat petoja lähes kuukauden lentokyvyttöminä kasvattaessaan uusia siipisulkia.
Sinisorsa on monipuolinen ravinnonkäyttäjä ja syö vesi- ja rantakasveja, vesihyönteisiä, äyriäisiä ja muita selkärangattomia eläimiä. Puolisukeltaja, joka ruokailee vedessä pyrstö pystyssä, mutta pedon uhatessa se voi sukeltaa kokonaan pinnan alle.
Sinisorsa pesii sekä makean että suolaisen veden ympäristöissä: erilaisilla järvillä, joenvarsilla ja lammilla, jopa kaupungeissa ja saariston rehevillä merenlahdilla. Lähimuuttaja. Osa kannasta talvehtii Suomessa, mutta valtaosa muuttavista linnuista talvehtii Länsi-Euroopassa.
Sinisorsa pesii laajoilla alueilla Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan se on paikkalintu, mutta pohjoiset kannat muuttavat, ja talvehtimisalueita löytyy Pohjois-Afrikasta ja eteläisestä Aasiasta. Suomessa sinisorsaa tavataan käytännössä koko maassa, ja se on tavin ohella runsaimpia sorsalintujamme. Laji on erittäin joustava pesimäympäristönsä suhteen, ja sille kelpaavat monenlaiset vesistöt. Luonnonkosteikoilla sinisorsa on arka, mutta urbaaneissa ympäristöissä se kesyyntyy helposti ihmiseen tottuneeksi puistolinnuksi.
Sinisorsa on kesyankan kantamuoto, ja siitä käytetään myös nimeä heinäsorsa.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.