Valkoviklo on vikloista suurikokoisin kahlaaja, jolla on pitkät vihertävät jalat sekä pitkä, hieman ylöspäin kaartuva nokka. Lennossa jalat ulottuvat selvästi pyrstön kärjen yli. Siivet ovat tummanharmaanruskeat, ja pää, kaula ja rinta ovat harmaajuovaiset. Puhtaanvalkoinen vatsa, laajalti valkoinen pyrstö sekä valkoinen yläperä ja selkäkiila ovat lennossa hyvin näkyviä tuntomerkkejä.
Aikuisella linnulla harmaansävyisessä selkäpuolessa näkyy mustia pitkittäislaikkuja. Nuori lintu on yläpuolelta yhtenäisen tummanharmaanruskea ja kapeiden vaaleiden höyhenreunusten kuvioima. Nokka on harmaa ja kärjestä tummempi, ja silmän värikalvo tummanruskea.
Ravintona ovat hyönteiset, lierot, nilviäiset, kotilot ja pikkukalat. Muuttoaikana valkovikloja kerääntyy parviksi erityisesti tulvaniityille, rantalietteille, kosteikoille ja ruohostorannoille.
Elinympäristöä ovat metsälampien ympäristöt, mäntykankaat, suojuotit ja kosteikot. Suomessa pesimäalue painottuu Pohjois-Suomeen, mutta lajia tavataan harvalukuisena myös etelämpänä kuten Pohjois-Satakunnassa, Pohjois-Hämeessä ja Etelä-Karjalassa; aivan eteläisimmästä osasta maata se puuttuu kokonaan.
Valkoviklo talvehtii Välimeren alueella ja Afrikassa. Naaraat aloittavat syysmuuton jo heinäkuun alussa, ja nuoret linnut muuttavat elo–syyskuussa.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.