Etelänkiisla on sukkulanmuotoinen ruokkilintu, jonka vatsa on valkoinen ja selkäpuoli tummanruskea. Kupeilla on tummia viiruja. Etelänkiisla muistuttaa ruokkia, mutta sen etuosa on sirompi ja suipompi, ja nokka on pidempi, kapeampi ja teräväkärkisempi kuin ruokilla. Siiven yläpuolella näkyy kapea valkoinen juova kyynärsiiven takareunassa.
Talvipukuisella linnulla posket ja kurkku ovat valkoiset, ja poskella näkyy musta kiilamainen kuvio. Nuori lintu muistuttaa talvipukuista, mutta kupeet ovat vähemmän juovikkaat. Koivet ovat mustat.
Etelänkiisla pesii yhdyskunnissa kivisillä ulkoluodoilla ja saarilla, usein ruokkien seurassa. Muna sijaitsee tavallisesti kallionkolossa tai kivien alla, eikä varsinaista pesää rakenneta; munassa on vahvoja mustia tai ruskeita täpliä ja juovia. Untuvapoikaset lähtevät merelle jo lentokyvyttöminä emon mukana kahden tai kolmen viikon ikäisinä, ja lentokyky saavutetaan vasta myöhemmin.
Ravintona ovat pääasiassa erilaiset merikalat. Etelänkiisla lentää huristavin siiveniskuin nopeasti aivan vedenpinnan tuntumassa.
Elinympäristöä ovat louhikkoiset ulkoluodot, kalliosaaret ja muu ulkosaaristo. Suomessa etelänkiisla pesii pääasiassa Suomenlahdella Pernajan Aspskärillä sekä harvalukuisena Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa; ensimmäiset pesinnät tunnetaan vuodelta 1957. Itämeren pesimäkanta keskittyy Gotlannin suuriin yhdyskuntiin.
Etelänkiislat talvehtivat ruokkien tavoin avomerellä, ja Suomessa pesivät linnut muuttavat eteläiselle Itämerelle.
Suomen pesimäkanta on kasvanut, ja kiislat ovat runsastuneet huomattavasti esimerkiksi tietyillä merimetsoluodoilla — ilmeisesti merimetsoyhdyskunnat antavat kiislalle ja muille ruokkilinnuille suojaa.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.