Hiirihaukka on keskikokoinen, tanakkarakenteinen petolintu, jolla on lyhyt ja paksu kaula sekä lyhyehkö pyrstö. Siivet ovat leveät ja pyöreäkärkiset. Väritys vaihtelee erittäin paljon vaaleista hyvin tummiin yksilöihin: selkäpuoli on yleensä ruskea, mutta alapuolen väritys ja kuviointi vaihtelevat.
Lennossa siivenkärjessä erottuu viisi harittavaa käsisulkaa, ja siiven takareunassa näkyy tumma reunus. Pyrstössä on kapeita poikkijuovia ja kärjen lähellä leveämpi tumma vyö. Kaarrellessa pyrstö on levitettynä ja siivet loivassa V-asennossa, kun taas liidossa siivet ovat lähes vaakatasossa.
Pesä on metsässä, yleensä puussa. Hiirihaukka saalistaa joko tähystyspaikalta tai kaarrellen saalistusalueen yllä, joskus lekutellen. Ravintona ovat pääasiassa pikkunisäkkäät, mutta myös esimerkiksi sammakot ja linnunpoikaset.
Laji on runsain metsän ja pellon muodostamassa mosaiikissa sekä metsäalueiden ja avoimien alueiden rajavyöhykkeessä. Suomessa levinneisyysalue yltää lähes yhtenäisenä Kemiin ja Kainuuseen, ja Rovaniemeltä pohjoiseen laji on jo harvalukuinen. Suomessa tavataan kahta eri alalajia, läntistä nimialalajia buteo ja itäistä alalajia vulpinus.
Pääasiassa kaukomuuttaja, joka talvehtii Afrikassa, mutta osa yksilöistä voi talvehtia Euroopassa tai Suomessa hyvinä myyrävuosina.
Lintuasemaseurannassa havaintomäärät kasvoivat yli 80 prosenttia seurantajakson aikana, voimakkaimmin syyskuun puolivälin ja lokakuun lopun välisellä jaksolla, kun taas alkusyksyn havainnot näyttävät hieman vähentyneen. Syysmuutto viivästyi keskimäärin neljällä vuorokaudella ja kevätmuutto aikaistui keskimäärin viidellä.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.