Isokoskelo on suurikokoinen, vahvarakenteinen, pitkänomainen ja virtaviivainen vesilintu. Nokka on pitkä, kapea ja väkäpäinen. Koiraalla pää on sinimusta ja niskassa on taakse suuntautuva harja, ja rinta ja kupeet ovat vaaleanpunertavan valkoiset. Naaraalla pää on tummanpunaruskea, ruumis siniharmaa ja rinta valkoinen, ja pään tumman värin ja valkoisen posken sekä kaulan välinen raja on jyrkkä. Naaras on selvästi koirasta pienempi. Nuoret linnut muistuttavat naarasta, mutta ovat yleensä ruskehtavampia.
Isokoskelo rakentaa pesänsä usein pönttöön, onkaloon, kivenkoloon tai rakennuksen alle, ja pesä voi sijaita myös katajan tyvessä. Lintu etsii saalista uimalla pää osittain veden alla ja tähystämällä vedenpinnan alle, ja kaloja pyydystetään usein myös parvissa sukeltamalla. Ravintona ovat pääasiassa kalat ja äyriäiset. Naaraat paimentavat usein suurpoikueita.
Isokoskelo viihtyy kirkkaissa vesissä saaristossa ja järvillä ja suosii erityisesti karuja järviä sekä saariston vesialueita. Rehevät ja sameat vedet eivät kuulu sen tyypillisiin elinympäristöihin, ja niillä lajia tavataan lähinnä muuttoaikoina. Isokoskelo pesii lähes koko Suomessa ulkosaaristosta Lappiin saakka.
Talvehtimisalueet ovat Itämeren eteläosissa sekä Ahvenanmaalla, lounaissaaristossa ja paikoin Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikolla. Isokoskelo on aikainen kevätmuuttaja, ja talvella lajia havaitaan niin pitkään kuin avovettä riittää — kovina jäätalvina lintuja voi ahtautua kapeisiin railoihin satapäisiksi parviksi.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.