Kalalokki on hyvin yleinen, harmaalokkia pienempi lokkilaji. Sillä on vaaleanharmaa selkä, mutta muuten se on lähes kokonaan valkoinen. Jalat ja nokka ovat keltaiset, ja siiven kärkiosa on musta, jossa on runsaasti valkeaa. Harmaalokkiin verrattuna kalalokki on pienempi, sirompi ja pyöreäpäisempi. Kalalokin silmä on tumma, kun harmaalokilla se on vaalea.
Kalalokki on kaikkiruokainen. Se viihtyy saaristossa, rannikoilla, järvillä, soilla ja jokivarsilla sekä ruokailee usein pelloilla, ja ruokailulennot yltävät etäälle pesimäpaikoilta — kalalokin voi siis nähdä kaukanakin vedestä ravinnonhaussa. Laji ei ole kovin vaatelias pesäpaikan suhteen ja pesii niin yhdyskunnissa kuin yksittäisparein.
Kalalokki on levinnyt laajalle Euraasiaan ja Pohjois-Amerikan pohjoisosiin. Suomessa sitä tavataan kaikkialla veden lähellä, niin merialueilla kuin sisämaan järvillä, ja se esiintyy pesimälintuna lähes koko maassa.
Kalalokkia voi havaita lähes vuoden ympäri, sillä osa talvehtii Suomessa ja osa muualla Euroopassa. Muuttavat yksilöt saapuvat keväällä maalis-huhtikuussa ja lähtevät lokakuun tienoilla.
Suomen merialueilla pesivä kalalokkikanta on runsastunut noin 40 prosenttia 1980-luvulta lähtien, ja lintuasemaseurannassa havaintomäärät ovat runsastuneet noin kolminkertaisiksi pitkällä aikavälillä. Kevätmuutto aikaistui keskimäärin 16 vuorokaudella seurantajakson aikana.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.