Kaulushaikara on suurikokoinen ja pitkäjalkainen haikara, jonka höyhenpuku on kellanruskean, ruskean ja mustan kirjava. Ruumiin sivuilla ja kaulassa näkyy pitkittäisjuovitusta, ja nokka on pitkä, terävä ja tikarimainen.
Kaulushaikara havaitaan useimmiten lennossa tai ruovikon yläpuolella liikkuessaan. Lennossa kaula vedetään kasaan harmaahaikaran tavoin ja pitkät jalat ulottuvat selvästi pyrstön taakse. Siivet ovat leveät ja pyöreäkärkiset, ja siiveniskut nopeammat kuin harmaahaikaralla.
Pesä on ruovikkoon rakennettu korsikeko tai matala pesälautta veden keskellä. Ravintona ovat kalat, sammakot, nilviäiset, hyönteiset ja toisinaan lintujen poikaset.
Kaulushaikara on ruovikkoisten lintuvesien laji, ja sen tunnusomainen kumea, kauaskantoinen puhallus kuuluu kesäyön äänimaisemaan. Laji on hämäräaktiivinen ja huomaamaton reviirin kuulutuksen ulkopuolella, ja Suomessa se on näkyvimmillään keväällä ja alkukesällä soidinääntelyn aikaan.
Elinympäristöä ovat ruovikot, rehevät merenlahdet, lintujärvet ja muut kosteikot. Suomessa pesimäkanta painottuu eteläiseen Suomeen, ja laji on melko uusi tulokas, joka esiintyy täällä levinneisyytensä pohjoisrajalla. Levinneisyys ulottuu Länsi-Euroopasta Tyynellemerelle lauhkealla vyöhykkeellä.
Yömuuttaja, joka talvehtii pääasiassa Länsi- ja Etelä-Euroopassa sekä Afrikassa. Suomen kaulushaikarat talvehtivat rengaslöytöjen perusteella Keski- ja Itä-Euroopassa, ja kaukaisimmat rengastetut yksilöt on tavattu Väli- ja Mustaltamereltä.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.