Lapinpöllö on lähes huuhkajan kokoinen, harmaa ja runsasviiruinen pöllö. Sillä on erittäin suuri pää, melko pitkä pyrstö ja leveä tumma kärkivyö pyrstössä. Kasvoja hallitsee suuri, mustien tiheiden renkaiden muodostama naamakiehkura, jossa erottuvat pienet keltaiset silmät, vaaleat kulmakaarijuovat ja tumma leukaparta.
Lennossa lapinpöllö näyttää pitkäsiipiseltä ja rotevalta. Siivet ovat hyvin leveät ja pyöristyneet, ja ruumiin yleisvaikutelma on tasapaksu. Käsisiivessä näkyy ruskeankellertävä lautuma sulkien tyviosissa. Koivet ovat kauttaaltaan höyhenpeitteiset.
Lapinpöllö pesii tavallisesti vanhoissa petolintujen pesissä, kelon tai kannon päällä, joskus myös maassa puun tyvellä. Se on myyräspesialisti, jonka ravintoa ovat pääasiassa myyrät ja sopulit, ja se saalistaa etenkin hakkuu- ja peltoaukeilla sekä talvisin myös päiväsaikaan. Pesän läheisyydessä lapinpöllö voi puolustautua aggressiivisesti.
Lajilla on kaikista petolinnuista suurin naamakiehkura, joka ohjaa edestä päin kuuluvia ääniaaltoja linnun korviin, sekä takaraivossa paksu höyhenpeite, joka eristää takaapäin saapuvia ääniä.
Elinympäristöä ovat pohjoisten havumetsien, Peräpohjolan ja Lapin metsäalueet sekä hakkuuaukkojen rikkomat metsät. Hyvinä myyrävuosina lapinpöllöjä tavataan myös Etelä- ja Keski-Suomessa. Levinneisyysalue ulottuu Venäjän länsiosista ja Fennoskandiasta Venäjän itäisimpiin osiin sekä laajalti Pohjois-Amerikkaan.
Pääosin paikkalintu, mutta ravinnon niukentuessa lapinpöllö voi vaeltaa pitkiäkin matkoja.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.