Maakotka on suurikokoinen, pitkäsiipinen ja pitkäpyrstöinen kotka. Pyrstö on merikotkaa pidempi ja tasaisemmin pyöristynyt, eikä pää ja kaula työnny lennossa yhtä voimakkaasti eteen.
Aikuinen maakotka on pääosin tummanruskea, ja päälaki ja niska ovat kullan- tai kellanruskeat. Siipi- ja pyrstösulissa näkyy harmahtavaa kuviointia. Nuori maakotka on aikuista kontrastisempi: siivissä näkyvät suuret valkoiset laikut ja pyrstö on tyviosalta valkoinen, kärjessä on leveä tumma vyö. Aikuispuku kehittyy vähitellen useiden vuosien aikana.
Maakotka lentää voimakkain ja rauhallisin siiveniskuin, joita seuraavat liitojaksot. Kaarrellessa ja liidossa siipiä pidetään hieman koholla.
Laji elää pysyvissä pareissa, ja samaa reviiriä voidaan käyttää vuosikymmeniä. Pesä on suuri risulinna, joka sijaitsee tavallisesti korkeassa männyssä tai kallionkielekkeellä, ja reviirillä voi olla useita vaihtopesiä. Koiras tuo ruokaa hautovalle naaraalle ja myöhemmin poikasille. Ravintoon kuuluvat jänikset, oravat, kanalinnut sekä muut keskikokoiset nisäkkäät ja linnut, ja maakotka käyttää ravinnokseen myös haaskoja.
Elinympäristöä ovat laajat rauhalliset metsä- ja erämaa-alueet, erityisesti soiden ja avomaiden läheisyydessä. Maakotka pesii yleensä vanhoissa mäntymetsissä, joskus kallioilla. Suomen pesimäkanta painottuu Pohjois-Suomeen, ja eteläisimmät reviirit sijaitsevat Varsinais-Suomen pohjoisosissa ja Pohjois-Karjalassa.
Pääosin paikkalintu, mutta nuoret ja esiaikuiset yksilöt vaeltelevat syksyllä ja talvella etelämmäksi.
Maakotka on yksi Suomen vainotuimmista lintulajeista, ja pesimäkanta oli laittoman pyynnin ja häirinnän takia aikanaan hyvin pieni. Täysrauhoituksen jälkeen kanta on kasvanut.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.