Nokikana on tummanharmaa tai lähes musta rantakanalintu, jonka valkoinen nokka ja otsakilpi ovat sen tärkeimmät tuntomerkit. Ruumiinmuoto on pyöreähkö, ja varpaissa on uimaliuskat.
Nuori lintu on aikuista vaaleampi: pää ja selkäpuoli ovat ruskeanmustat, pään sivut, leuka, kurkku ja kaulan yläosa harmahtavan valkoiset, vatsapuoli ruskeanharmaa, ja valkoinen otsakilpi puuttuu. Nokka on aikuisella valkoinen ja nuorella tummempi, ja koivet ovat vihertävät tai kellertävät.
Nokikana käyttää ravintonaan vesikasveja, siemeniä sekä erilaisia selkärangattomia eläimiä, ja se puolustaa pesäpaikkaansa aktiivisesti. Rantakanoistamme runsaimpana nokikana on elintavoiltaan lähempänä sorsalintuja kuin muut suomalaiset lähisukulaisensa: se etsii valtaosan ravinnostaan sukeltamalla ja liikkuu mieluiten uimalla.
Elinympäristöä ovat rehevät järvet, merenlahdet, ruovikot ja muut kosteikot. Suomessa lajia tavataan pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomessa noin Tornion korkeudelle saakka, joskin sisämaasta löytyy laajoja alueita, joilta sopivat pesimäbiotoopit puuttuvat. Levinneisyysalue ulottuu Azoreilta ja Kanariansaarilta Euroopan ja Pohjois-Afrikan kautta pitkälle Aasian itäosiin.
Muuttolintu: kevätmuutto ajoittuu huhtikuulle ja syysmuutto syys–lokakuulle. Osa linnuista talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.