Pikkuvarpunen on varpusta hieman pienempi, ja koiras ja naaras ovat samannäköisiä. Paras tuntomerkki on valkoisen posken musta laikku. Lisäksi lajilla on pieni musta leukalappu ja kastanjanruskea päälaki. Vatsapuoli on harmaa, selkäpuoli ruskea ja juovikas, ja nokka tukeva.
Ravintona ovat siemenet sekä erilaiset selkärangattomat eläimet. Poikasille emot tuovat pääasiassa hyönteisiä ja niiden toukkia. Pikkuvarpunen vierailee usein linturuokinnoilla.
Pikkuvarpunen pesii ihmisen läheisyydessä, kuten kaupungeissa, taajamissa, viljelysmailla ja kyläympäristöissä. Se on enemmän maaseudun lintu kuin varpunen, eikä se ole ainakaan vielä yleinen kaupunkiemme keskustoissa.
Paikkalintu, mutta nuoret yksilöt voivat etsiä pesimäpaikkoja kauempaa ja levittäytyä uusille alueille pesimään. Osa Pohjois-Euroopan kannasta lähtee muutolle, eivätkä muuttavat yksilöt talvehdi kovin kaukana pesimäalueiltaan.
Pikkuvarpunen on alkujaan euraasialainen laji ja pesii yleisenä lähes koko levinneisyysalueellaan. Lajia on istutettu muillekin mantereille, joille se on muodostanut elinvoimaisia kantoja.
Muuttajamäärät ovat kasvaneet huikeasti seurantajakson aikana, ja vielä 1980-luvulla laji oli lintuasemalla harvalukuinen vieras. Kasvu on seurausta nopeasta pesimäkannan kasvusta, ja runsastumisen myötä pikkuvarpusia tavataan nykyään aivan pohjoisinta Suomea myöten.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.