Punajalkaviklo on keskikokoinen kahlaaja, jonka selkäpuoli on ruskeankirjava ja alapuoli tiheästi viiruinen. Kaula ja rinta ovat ruskehtavat, vatsan takaosa vaalea. Nokka on suora, tyviosalta punainen ja kärjestä tumma, ja koivet ovat punaiset. Lennossa erottuu leveä valkoinen siiven takareuna, yläperä on valkoinen ja valkea alue jatkuu kiilamaisesti selkään.
Nuori lintu on selkäpuolelta ruskea ja kellertävien täplien kirjoma, alapuoli on tumman viiruinen, koivet kellanoranssit ja nokka pääosin tumma.
Punajalkaviklo pesii avoimilla merenrantaniityillä, saaristoluodoilla sekä kosteikkojen reuna-alueilla. Sisämaassa lajia tavataan myös rehevien lintujärvien, soiden ja muiden kosteikkojen läheisyydessä. Ravintona ovat hyönteiset, kosteikkojen pieneläimet sekä erilaiset kasvinosat.
Suomessa levinneisyys on kahtiajakoinen: laji pesii koko rannikkoseudulla ja merensaaristossa Perämereltä Itäiselle Suomenlahdelle sekä paikoin sisä-Suomessa aina Oulujärvelle asti, ja lisäksi sekä Utsjoen että Enontekiön pohjoisimmilla tunturialueilla.
Muuttoaikana punajalkaviklo liikkuu yleensä yksittäin tai pieninä ryhminä eikä muodosta suuria parvia. Se talvehtii Länsi-Euroopassa, Välimeren alueella ja Afrikassa.
Pesimälinnuston linjalaskentojen ja saaristolintulaskentojen mukaan Suomen pesimäkanta on taantunut pitkällä aikavälillä noin kolmanneksen, ja levinneisyysalue on hieman supistunut. Lintuasemaseurannassa havaintomäärät ovat pudonneet yli 50 prosenttia. Punajalkaviklo on kärsinyt vieraspeto minkin saalistuksesta, ja pesimäkannat ovat paikoin elpyneet tehokkaan minkin hävittämisen jälkeen.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.