Sinitiainen on pieni tiainen, jonka vatsapuoli on kirkkaankeltainen, selkä vihertävä sekä siivet ja pyrstö siniset. Pää on sinivalkoinen. Sinitiainen on talitiaista pienempi ja väritykseltään huomattavasti kirjavampi.
Ravintona ovat hyönteiset, hämähäkit ja siemenet, ja poikaset tarvitsevat erityisesti hyönteisravintoa. Talvisin sinitiainen hyödyntää linturuokintoja. Kolopesijä, joka pesii luonnonkoloissa ja linnunpöntöissä ja tarvitsee pesäpaikakseen valmiin kolon tai pöntön. Pesimäympäristöä ovat lehti- ja sekametsät, pihat ja puistot. Osittaismuuttaja: osa kannasta muuttaa etelämmäksi, esimerkiksi Ruotsiin, mutta huomattava osa talvehtii Suomessa.
Syysliikehdintä alkaa syyskuun puolivälissä, huipentuu lokakuun alkupuoliskolla ja jatkuu vielä marraskuun alussa. Rengastusaineiston perusteella nuoret sinitiaiset muuttavat ennen vanhoja lintuja, ja naaraita muuttaa enemmän kuin koiraita. Ero johtuu koiraiden voimakkaammasta reviiriuskollisuudesta ja siitä, että vanhat linnut viivästyttävät syysmuuttoaan pesinnän jälkeisen sulkasadon takia. Kevätmuutto ajoittuu maalis-huhtikuulle ja on syksyn määriin verrattuna paljon vaatimattomampaa.
Levinneisyysalue kattaa lähes koko läntisen palearktisen alueen. Suomessa voimakkain kanta on eteläisissä maakunnissa, mutta laji on levittäytynyt Rovaniemelle ja Kuusamoon asti, ja pohjoisin pesimähavainto on Utsjoelta. Pesimäkanta on kasvanut voimakkaasti: linjalaskentojen mukaan kanta kahdeksankertaistui reilussa neljässä vuosikymmenessä, ja levinneisyysalue lähes kaksinkertaistui vuosien 1989 ja 2010 välillä. Runsastumisen taustalla ovat talviruokinnan yleistyminen ja talvien leudontuminen, jotka ovat vähentäneet talvenaikaista kuolleisuutta. Myös Euroopan pesimäkannat ovat runsastuneet noin viidenneksen muutamassa vuosikymmenessä. Kevätmuutto on aikaistunut keskimäärin noin viikolla.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.