Tunturikiuru on hieman kiurua pienempi harmaanruskea kiuru, jonka selkäpuoli on heikosti tummajuovainen ja vatsapuoli vaaleahko. Pää on näyttävästi keltamustan kuvioima, ja koiraan päänkuviointi on naaraan vastaavaa selvempi. Juhlapukuisella koiraalla voi näkyä pienet sarvimaiset töyhdöt. Kupeilla on punaruskeaa juovitusta.
Lennossa tunturikiuru muistuttaa kiurua, mutta sen siipi on kapeampi eikä siiven takareunassa ole valkoista. Mustahko pyrstö on kapealti valkoreunainen ja erottuu selvästi vaaleaa vatsapuolta vasten.
Tunturikiuru pesii matalassa maakuopassa kasvillisuuden tai kiven suojassa. Koiras laulaa usein kivellä, mutta voi nousta myös korkeaan soidinlentoon, jossa lintu lentää aaltoilevasti vuoroin nousten ja vuoroin liitäen siivet ja pyrstö levällään. Ravintona ovat kesäisin hyönteiset, muut pienet selkärangattomat eläimet ja siemenet, talvella pääasiassa siemenet.
Elinympäristöä ovat karut tunturipaljakat, tunturiylängöt sekä avoimet jäkäläiset alueet. Suomessa tunturikiurua pesii vain Enontekiön, Utsjoen ja Inarin tunturialueilla. Lajia tavataan laajalla alueella Euraasiassa Fennoskandian vuoristo- ja tunturialueilta Siperian itäosiin ja Lähi-idästä Kazakstaniin, Mongoliaan ja Kiinaan.
Päivämuuttaja, joka talvehtii pääasiassa Balkanilla, Vähässä-Aasiassa ja Kaspianmeren alueella; satunnaisesti lajia tavataan talvella myös Suomessa. Tunturikiuru on säännöllinen ja harvalukuinen läpimuuttaja suurimmassa osassa maata.
Tunturikiuru oli vielä 1900-luvun alussa runsas pesimälaji Suomen tunturialueilla, mutta pesimäkanta ja muuttokausien havaintomäärät ovat vähentyneet merkittävästi 1950-luvulta alkaen. Taustalla voi olla useita tekijöitä: sekä talvehtimisolosuhteiden muutokset Mustanmeren alueella että poronlaidunnuksen aiheuttama ylilaidunnus pesimäalueilla.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.