Valkoselkätikka on suurehko kirjava tikka, jonka väritys muistuttaa pikkutikkaa. Takaselkä on valkoinen, alavatsa ja alaperä hailakanpunaiset, ja kupeilla on kapeita pitkittäisviiruja. Siivet ovat mustat ja niissä näkyy selvät valkoiset poikkiraidat. Pään viiksijuova ja kaulansivunjuova ovat mustat.
Naaraan päälaki on musta, koiraalla ja nuorella linnulla punainen.
Valkoselkätikka muistuttaa käpytikkaa, mutta siltä puuttuvat käpytikalle tyypilliset suuret valkoiset hartialaikut.
Valkoselkätikka hakkaa pesäkolonsa yleensä lahoon lehtipuuhun, kuten koivuun, haapaan tai tervaleppään. Ravintona ovat pääasiassa lahopuussa elävät hyönteiset ja niiden toukat, mutta talvisin laji vierailee myös ruokintapaikoilla.
Elinympäristöä ovat rehevät lehdot, vanhat lehtimetsät, koivikot, tervalepikot ja muut lahopuustoiset lehtimetsät. Valkoselkätikka on suomalaisen metsälinnuston vaateliaimpia lajeja: se tarvitsee reviirilleen paljon lahoa lehtipuuta. Suomessa levinneisyys painottuu Etelä- ja Itä-Suomeen, erityisesti Hämeen, Savon sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueille, ja vahvinta esiintymisaluetta ovat Järvi- ja Kaakkois-Suomen rantamaisemat. Levinneisyys ulottuu Skandinaviasta ja Itä-Euroopasta Aasian keskiosiin.
Pääosin paikkalintu, mutta valkoselkätikka voi tehdä syksyisin vaelluksia.
Pesimäkanta taantui jyrkästi vanhojen kaskikoivikoiden vähentyessä ja vanhojen lehtimetsien hävitessä tehometsätalouden myötä. 1980-luvulla maamme pesimäkannaksi arvioitiin 20–30 paria, mutta tehokkaat suojelutoimet ovat sittemmin auttaneet kantaa.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.