Viirupöllö on vaalean kellanharmaa ja voimakkaasti pitkittäisviiruinen pöllö. Naamakiehkurat ovat vaaleat ja melko yksiväriset, silmät tummat. Koivet ovat höyhenpeitteiset, kynnet ruskeat, nokka keltainen ja silmän värikalvo tummanruskea.
Viirupöllö muistuttaa lehtopöllöä, mutta on sitä suurempi, pitkäpyrstöisempi ja selvästi viiruisempi, ja siltä puuttuvat lehtopöllölle tyypilliset päälaen kaksi vaaleaa pitkittäisjuovaa. Lapinpöllöstä viirupöllö eroaa tummien silmien, yksivärisemmän naaman ja pyrstön tasaleveiden juovien perusteella.
Viirupöllö pesii kelossa, palokärjen kolossa, suurissa pöntöissä ja joskus vanhoissa haukanpesissä. Ravintona ovat pääasiassa pikkunisäkkäät, mutta myös linnut ja oravat; kookas viirupöllö syö lähinnä pikkujyrsijöitä, mutta myös runsaasti isokokoista vesimyyrää, ja pesimäaikaan ravinnoksi kelpaavat myös sammakot. Myyräkantojen vaihtelut vaikuttavat voimakkaasti pesintään ja poikastuottoon.
Soidinääni on matala ja syvä huhuilu, jota kuullaan erityisesti lopputalvesta kevääseen aamuyön tunteina. Poikasaikana viirupöllö voi puolustaa pesäänsä hyvin aggressiivisesti.
Elinympäristöä ovat aukkojen rikkomat havu- ja sekametsät sekä lehti- ja sekametsät, joissa on pesäpaikoiksi sopivia koloja tai pönttöjä. Suomessa viirupöllö esiintyy lähes koko maassa Lappia lukuun ottamatta, runsaimpana Etelä- ja Keski-Suomessa ja varsin harvalukuisena etelärannikolla.
Reviiriuskollinen paikkalintu, vaikka nuoret yksilöt vaeltelevat syksyisin ja alkutalvella.
Pesimäkanta-arvio, lähde: EU:n lintudirektiivin 12 artiklan raportointi.
Aineistot: GBIF (CC0/CC BY), Tilastokeskus sekä Punaisen kirjan verkkopalvelu.